Lohjan Zonta-kerho pääsi vihdoin purkamaan patoutunutta toiminnan tarvettaan, kiitos koronarokotusten tuoman hienoisen vapautumisen. Teimme näyttävän Zonta Says No -kampanjan ja pääsimme taas vuoden tauon jälkeen järjestetyille Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoille.
Oranssia väriä ja Zonta-viestiä näytimme kahdessa keskikaupungin näyteikkunassa, joista toisessa teemana oli viihtyisä kotiympäristö, josta oli aistittavissa hienoisia vihjeitä pinnan alla piilevästä väkivallasta, ja toisessa muistutus parisuhdeväkivallan vuoksi vuosittain henkensä menettävien naisten määrästä. Molemmissa olivat avun hakemisen ohjeet ja yhteystiedot selvästi esillä. Lisäksi valaisimme jo kaupunkilaisille tutuksi tulleeseen tapaan nuorisokeskus Harjulan oranssiksi ja puimme koulukeskuksen pihalla olevalle patsaalle oranssin kaulahuivin. Uutisjuttu ja kolumni paikallislehdessä sekä oma somekampanja täydensivät viestiä, joka saadun palautteen perusteella kyllä huomattiin.
Heti kampanjan päätyttyä, viikonloppuna, Lohjalla järjestettiin perinteiset Menneen ajan joulumarkkinat. Zonta-kojun arpajaiset houkuttelivat tuttuun tapaan jännitystä ja joulumieltä hakevia kansalaisia. Tuoton kohdistaminen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön paikallisesti ja kansainvälisesti sai arvanostajilta vahvaa kannatusta. Omaan toimintaan yhdessäolon iloa toivat ennen markkinoita pidetyt kranssitalkoot.
Näistä tunnelmista on hyvä laskeutua rauhalliseen jouluun ja valmistautumaan parempaan vuoteen 2022. Samaa toivotamme kaikille Zontille!