Tuija Heikkilä Tampere I Zonta-kerhosta antautui järjestön kutsulle. Se vei niin Piirin kuin kansainvälisiin tehtäviin ja antoi paljon.
”Tampereen Zonta-kerhon kunniajäsen Ritva Sarlund kutsui minut kerhon jäseneksi 2003, kun palasin Helsingin-vuosieni jälkeen kotikaupunkiini. Tiesin Zonta-järjestön vain nimeltä, en juuri muuta, mutta otin selvää ja ymmärsin, että Zontan tavoitteet ja arvot ovat juuri sellaisia, joiden eteen haluan tehdä työtä. Enkä ole katunut.
Aktiivisuuteni Zonta-toiminnassa kasvoi yllättäen ja nopeasti. Silloinkaan en tiennyt mihin lupauduin, kun minua pyydettiin asettumaan ehdolle Alueen 4 vara-aluejohtajan vaaliin. Siitä se alkoi: tulin valituksi, kahden vuoden kuluttua tulin valituksi aluejohtajaksi, taas kahden vuoden päästä Suomen ja Viron Zonta-piirin puheenjohtajaksi eli Governoriksi, sitten Piirin Vaalitoimikuntaan.
Zonta Internationalin kansainvälisyys hurmasi minut heti, kun osallistuin ensimmäiseen Conventioniini Melbournessa, Australiassa 2006.
Järjestön yleiskokoukseen kokoontuvan parintuhannen kaikkialta maailmasta tulevan osallistujan yhteisöllisyys ja energia ovat jotakin, mikä jokaisen zontan tulisi kokea.
Conventionissa tulin myös valituksi järjestön kansainväliseen Vaalitoimikuntaan, mutta ikimuistoisinta oli Torinon Conventionissa 2012, kun sain avajaisissa kunnian kantaa Suomen lippua.
Järjestön kulloisenkin kansainvälisen presidentin kutsumana olen ollut kahdesti ZI:n viestintätoimikunnassa. Ensimmäisellä kaudellani siinä ideoimme Zonta Says No -kampanjan, joka on nykyään yksi järjestön tärkeimmistä ja näkyvämmistä vuosittaisista tapahtumista. Siitä olen edelleen ylpeä.
Viimeiset neljä kaksivuotiskautta olen saanut luottamuksen ja kutsun olla ZI:n Council of Europe -toimikunnassa. On ollut äärimmäisen kiinnostavaa ja etuoikeus saada olla mukana seuraamassa Euroopan neuvoston, tärkeän ihmisoikeus- ja tasa-arvoelimen, toimintaa ja kertoa zontille vaikuttamistyöstämme siellä. Zonta-järjestöstä on tullut tärkeä ja olennainen osa elämääni,” Tuija kertoo.

Kuvassa: Zonta Internationalin Council of Europe Committeen puheenjohtaja Anita Schnetzer-Spranger ja jäsen Tuija Heikkilä Strasbourgissa 2019.