Helvi Sipilän jalanjäljillä – Kansainvälinen Zonta International -järjestö sai suomalaisen johtajan

Lehdistötiedote 02.07.2024 – Vaikuttavia naisia | Tasa-arvo | Järjestötoiminta | Kansainvälisyys

Helvi Sipilän jalanjäljillä – Kansainvälinen Zonta International -järjestö sai suomalaisen johtajan

Tuominen aloitti 30.6.2024 kautensa yli 60 maassa toimivan Zonta International -järjestön kansainvälisenä presidenttinä.

Zonta-järjestön yli 100-vuotisen historian aikana tässä tehtävässä on aiemmin toiminut kaksi suomalaista: Helvi Sipilä ja Annikki Mäkinen. Virallisesti Tuominen aloitti kautensa Brisbanen Conventionissa 27. – 30.6. Kansainvälisen presidentin toimikausi on kaksi vuotta.

Tehtävä on erityisen haastava maailmassa, jossa naisten asema on viime vuosina ottanut takapakkia ja järjestötoiminta houkuttelee yhä vähemmän vapaaehtoisia. Suomessa monet järjestötoimijat ovat vaikeuksissa valtionavun leikkausten vuoksi. Salla Tuominen haluaa kuitenkin tehdä määrätietoisesti töitä naisten aseman muuttamiseksi oikeudenmukaiseksi.

Tuominen on kolmannen sukupolven Zonta, joka haluaa olla nuoremmille esikuva siitä, miten vapaaehtoistyötä voi tehdä myös työuran ohella. Päivätyössään Tuominen toimii asianajajana ja osakkaana kansainvälisessä asianajotoimistossa. Järjestön johdossa Tuominen haluaa varmistaa, että toiminta uudistuu ajassa ja on jäsenille mielekästä.

Zonta International toimii yli 60 maassa missionaan rakentaa parempaa maailmaa naisille ja tytöille. Zonta-järjestöllä on neuvoa-antava rooli YK:ssa ja kansainväliset projektimme toteuttavat Unicef ja UNFPA. Tällä kaudella toiminta keskittyy neljään teemaan: koulutustasa-arvo, naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy, ilmastomuutoksen vaikutukset naisiin, naiset tasa-arvoisesti  päättäviin asemiin.

Suomessa Zonta-järjestös ä on noin 1000 jäsentä. Zonta-järjestö toimii Suomessa täysin vapaaehtoisvoimin ilman palkattua henkilöstöä. Jäseneksi voi liittyä ottamalla yhteyttä paikalliskerhoihin, jotka ovat toiminnan ja yhteisöllisyyden ydin. Järjestö antaa kanavan vaikuttaa ja auttaa, mutta jäsenyys antaa myös mahdollisuuden oppia uusia taitoja ja tutustua mielenkiintoisiin, hauskoihin, erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin.

Myös Raisa Valve Lahden Zontakerhosta valittiin järjestön yleiskokouksessa kansainväliseen tehtävään Zonta International Nominating -komiteassa, joka esittää ehdokkaita järjestön kansainvälisiin virkoihin ja tehtäviin.   Pirkko Gröönroos aloitti virallisesti Suomen ja Viron (piiri 20) johtajana.

Haastattelupyynnöt: stuominen@zonta.org

Lisätietoja:

Zonta International President Salla Tuominen, +358 40 575 1547, stuominen[at]zonta.org

Zonta International District 20 (Suomi ja Viro) Governor Pirkko Grönroos, pirkko.gronroos[at]zonta.fi  +358 40 0921006