SALLA TUOMINEN
Salla Tuominen aloitti 30.6.2024 kautensa yli 60 maassa toimivan Zonta International -järjestön kansainvälisenä presidenttinä.
Zonta-järjestön yli 100-vuotisen historian aikana tässä tehtävässä on aiemmin toiminut kaksi suomalaista: Helvi Sipilä ja Annikki Mäkinen. Virallisesti Tuominen aloitti kautensa Brisbanen Conventionissa 27. – 30.6. Kansainvälisen presidentin toimikausi on kaksi vuotta.
Tehtävä on erityisen haastava maailmassa, jossa naisten asema on viime vuosina ottanut takapakkia ja järjestötoiminta houkuttelee yhä vähemmän vapaaehtoisia. Suomessa monet järjestötoimijat ovat vaikeuksissa valtionavun leikkausten vuoksi. Salla Tuominen haluaa kuitenkin tehdä määrätietoisesti töitä naisten aseman muuttamiseksi oikeudenmukaiseksi.
Salla on kolmannen sukupolven Zonta, joka haluaa olla nuoremmille esikuva siitä, miten vapaaehtoistyötä voi tehdä myös työuran ohella. Päivätyössään Tuominen toimii asianajajana ja osakkaana kansainvälisessä asianajotoimistossa. Järjestön johdossa Tuominen haluaa varmistaa, että toiminta uudistuu ajassa ja on jäsenille mielekästä.

IRMA ERTMAN
Naisten oikeuksista täytyy pitää kiinni
Minulla oli mahdollisuus puhua Irma Ertmanin kanssa. Hän on ollut jo vuodesta 2012 jäsen Zonta Internationalin Euroopan neuvosto toimikunnassa, sitä ennen hän oli yhden kauden kansainvälisessä Bylaws-toimikunnassa, jossa käsitellään Zonta-järjestön sääntöjä. Irma on jo nuoresta alkaen ollut kiinnostunut kansainvälisistä asioista. Hän on koulutukseltaan juristi ja hän on erikoistunut kansainväliseen oikeuteen ja kansainväliseen yksityisoikeuteen. Hän on kuitenkin tehnyt työuransa ulkoministeriössä. Hän oli Suomen suurlähettiläänä Euroopan neuvostossa Strasbourgissa 2007–2011. Euroopan neuvoston toimikuntaan kutsutaan, ja on eduksi, jos tuntee, miten Euroopan neuvosto toimii.
Euroopan neuvoston tärkeimmät tehtävät Irman mielestä on demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet. Hänestä on tärkeää, että zontat ovat tietoisia siitä, mitä näillä saroilla tapahtuu. Euroopan neuvosto on laatinut ihmiskauppasopimuksen ja Istanbulin sopimuksen, joka torjuu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa.

Naisten tulisi tuntea sekä kansainväliset ja suomalaiset naisten oikeudet ja olla kiinnostunut niistä. Tällä hetkellä, Irma painottaa, tulisi kiinnostua ja huolestua backlasheista, joita kohdistuu naisiin tällä hetkellä. Hän arvelee, että Istanbulin sopimusta ei saataisi aikaiseksi tänä päivänä, kun konservatiiviset virtaukset ovat maailmassa niin voimakkaita.
Irma katsoo, että naisten täytyy päästä mukaan esimerkiksi rauhanneuvotteluihin ja jälleenrakentamiseen konfliktien yhteydessä. Samoin heidän täytyy olla mukana kehittämässä AI:ta. Naisten asema on hyvin erilainen Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa, jossa on eniten zontia. Euroopassa useimmat naiset ovat kokopäivätyössä, mikä vaikuttaa heidän asemaansa. Tämä näkyy mm. sosiaaliturvassa, joka ei perustu siihen, että pääasiallisesti omaiset huolehtivat vanhuksista tai sairaista.
Euroopan neuvoston toimikunta on useamman kerran osallistunut zontien Euroopan konferensseihin ja siellä järjestänyt ohjelmaa. Lisäksi he järjestävät webinaareja. Viimeksi teemana oli Being a women’s rights advocate – what you should know about the Council of Europe (CoE). Syksyn webinaaria suunnitellaan jo ja se koskee AI:ta. Se on 9.9 ja kuunneltavissa samana päivänä ympäri maailman, Suomessa todennäköisesti klo 19.”
Irma halusi lopuksi muistuttaa, että kerhot voivat vapaasti kutsua kertomaan Euroopan neuvoston toiminnasta.
Haastatteli Laura-Lotta Andersson, Hangö-Hanko Zonta-kerho
TUIJA HEIKKILÄ
On suuri etuoikeus saada välittää jäsenistölle tietoa
Sain haastatella Tuija Heikkilää Tampere I -kerhosta. Tällä kaudella hän on toinen suomalaisjäsen Zonta Internationalin Council of Europe -toimikunnassa. Hän aloitti tässä toimikunnassa vuonna 2018. Tuijalla on laaja kokemus Zonta Internationalista. Hän oli Governor kaudella 2010–2012, jonka jälkeen hän oli jäsen Nominating Committeessä ja kansainvälisessä viestintätoimikunnassa, jossa tuolloin kehitettiin Zonta Says No -kampanja, nykyään yksi Zontan tärkeimmistä vuosittaisista tapahtumista.
”Toimikuntien jäsenyydessä on kyse luottamuksesta. Se on kunniatehtävä, ja sellaisena on suhtauduttava sen myötä tulevaan työhön. Parhaani aina teen ja pyrin kaikkeni antamaan”, sanoo Tuija. Hän tekee, mitä kulloinkin tarvitaan ja yhdessä sovitaan. Hänen vastuullaan on esimerkiksi ollut joidenkin jäsenistölle tarkoitettujen PowerPointien teko ja/tai päivitys. Hänen erityisvastuullaan on nyt toista kautta Council of Europe -toimikunnan some-päivitykset. Niiden teknisessä toteutuksessa hän tekee yhteistyötä päämajan viestinnän kanssa.
”Ammatiltani viestintäalan ihmisenä koen, että on suuri etuoikeus saada välittää jäsenistölle tietoa siitä, mitä Euroopan neuvoston eri elimissä on tehty ja tehdään ihmisoikeuksien ja tasa-arvon eteen. Etenkin näinä aikoina, joita juuri nyt elämme, on äärimmäisen tärkeää olla antamatta piiruakaan periksi ihmisoikeuksien ja tasa-arvon saralla”, Tuija jatkaa.

ZI:n Council of Europe Committeen puheenjohtaja Anita Schnetzer-Spranger ja jäsen Tuija Heikkilä Euroopan neuvoston päämajassa huhtikuussa 2019.
Kuluvalla kaudella toimikunta on järjestänyt jo kaksi webinaaria ja päivittänyt kaikki PowerPointit. Parhaillaan he suunnittelevat 9. syyskuuta toteutettavaa tekoälyaiheista webinaaria yhteistyössä ZI:n Advocacy Committeen kanssa. ”Tervetuloa seuraamaan sitä!”, Tuija kannustaa kaikkia zontia.
Jos haluaa lisätietoja kannattaa mennä MyZonta -> Tools -> Council of Europe Tools -sivustolle. Täältä löytyy paljon toimikunnan tekemää materiaalia kerhojen ja jäsenten käyttöön Euroopan neuvostosta ja Zontan yhteydestä siihen. Kannattaa tutustua ja ottaa käyttöön!
Haastatteli Laura-Lotta Andersson, Hangö-Hanko Zonta-kerho
RAISA VALVE
Kansainvälisiin tehtäviin kannattaa hakeutua
Viime conventionissa Australian Brisbanessa oli Raisa Valve Lahden kerhosta ehdokkaana vaalitoimikunnan eurooppalaiseksi edustajaksi. Hänet valittiinkin tehtävään. Ensimmäinen vuosi on ollut kiireinen, koska vaalit on aikaistettu, niin että ne suoritetaan ennen conventionia. Tunnin mittaisia kokouksia on ollut joka toinen viikko, joissa on suunniteltu vaaleja ja ohjeistuksia. Ehdokasasettelu umpeutui heinäkuun lopussa. Valitsemalla osaavia johtajia tehtäviin pystyy Zonta International vaikuttamaan naisten aseman parantamiseen.
Raisa on ollut piirin 20 governorina kaudella 2020–2022, ja sen jälkeen hän toimi yhteyshenkilönä Pohjois-Euroopan varakuvernöörien kanssa, joten tällöin hän sai kokemusta kansainvälisestä toiminnasta. Raisa päätti hakea vaalitoimikuntaan kun häntä oli pyydetty. Raisa kuitenkin huomauttaa, että kansainvälisellä tasolla on monta tehtävää, joita voi hakea. Hallituksessa on enemmän töitä, mutta on myös komiteoita, joilla on vapaammat kädet.

Esimerkki tällaisesta on uusi alakomitea, jossa luodaan ystäväkerhoja, englanniksi twinning program. Governor Salla Tuominen pyysi Raisaa mukaan tähän neljän hengen alakomiteaan. He ovat nyt yhdistäneet 90 kerhoa pareittain. Yksi kerho on uusi ja toinen on vanhempi. Kerhojen tulee olla suurin piirtein samankokoisia ja rakenteeltaan samanlaisia. Suomesta on mukana kerhoja Porista, Tampereelta ja Helsingistä. Syksyllä käydään läpi palautteet, ja katsotaan, miten tämä pilottihanke on mennyt. Raisasta on ollut mukavaa olla tässä ryhmässä mukana, koska he ovat voineet vapaasti kehittää toimintaa.
Ystäväkerhot voivat saada jäsenet innostumaan järjestön toiminnasta uudella tavalla, ja tämä edesauttaa jäsenten pysymiseen ja myös uusien löytämiseen. Jakamalla kokemuksia luo mahdollisuuden uusien toimintatapojen kehittämiselle.
Kun tekee töitä ympäri maapalloa asuvien naisten kanssa ovat kokousajat välillä haasteellisia, mutta samalla se on hauskaa ja opettavaista. Kokouksissa keskustelemalla huomaa, miten erilaiset ajattelumallit kaikilla on. Saattamalla yhteen naisia eri puolilta maailmaa, tulee järjestön kansainvälinen aspekti paremmin esille. Eli jos on vähänkään kiinnostunut kansainvälisestä toiminnasta kannattaa hakeutua erilaisiin tehtäviin.
Haastatteli Laura-Lotta Andersson, Hangö-Hanko Zonta-kerho