Zonta Spirit

Retrodisco Pieksämäen Veturitorilla 20.2.2026

Perjantai-illan huumaa – Retrodisco Veturitorilla 20.2.

70-80 -luvut olivat discotanssin kulta-aikaa, kaikki ikäpolvet lähes vauvasta vaariin liikkuivat discomusan tahtiin jokainen omaan tyyliinsä. Ei tarvinnut opetella vakiotanssin askeleita vaikka discossakin oli mooveja, joiden mallit tulivat mm. 70-luvun menestyselokuvasta Saturday Night Fever John Travoltan esittämänä. Bee Gees, Boney M., Eini, Frederik,   Vicky Rosti, Village People, Baccara mm. esittivät discomusaa, joka sai jäykemmänkin vartalon liikkeeseen ja vapautti paritanssin vaatimuksista – voit ja saat tanssia yksin muiden kanssa.

Perjantaina 20.2.2026 on mahtava tilaisuus päästä kokemaan discohuumaa Veturitorilla Pieksämäellä. Tiskijukkien kunniagalleriaan – DJ Hall on Fameen – kutsuttu DJ Hammu saapuu tanssittamaan discotanssinnälkäisiä aikuisia – heitä, jotka elivät nuoruuttaan discon alkuvuosina sekä heitä, joiden tanssijalat yleensäkin liikkuvat musiikin tahtiin. Ja ainahan discossa on ollut myös heitä, jotka vain kuuntelevat hyvää musiikkia, joten tämä ilta on myös heille. Ja voi olla, että rytmi vie mennessään tanssilattialle myös kuuntelijan. Virvokkeita ja iltapalaa tanssin lomassa voi ostaa Ravintola Ukosta, josta jo ennakkoon voi varata pöydän ja ruokailla, jotta jaksaa hipata.

Discoilta on tanssin ohella varainkeruuta hyväntekeväisyyteen. Tapahtuman toteuttaa Pieksämäen Zonta-kerho, joka kuuluu osana maailmanlaajuiseen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomaan ihmisoikeusjärjestöön (Zonta International), joka keskittyy naisten ja tyttöjen oikeuksien parantamiseen. Suomen Zontat ovat sitoutuneet pitkäaikaiseen tukeen Ensi- ja turvakotien liitolle, jonka jäsenjärjestönä toimii myös Pieksämäelle palveluja tuottava, väkivallan vastaista työtä tekevä Viola ry. Pitkäaikaisia tukikohteita Pieksämäen zontilla ovat olleet diakoniatyö ja tytöille/naisille jaettavat stipendit.

Liput discoon maksavat 10 euroa ja illan aikana myynnissä on arpoja, joiden palkintoina on paikallisten liikkeiden lahjoittamia lahjakortteja. Ennakkoon pääsylippuja voi ostaa Ravintola Ukosta.

Tervetuloa tekemään hyvää itselle ja toisille!

Retrodisco Veturitori Pieksämäki perjantai 20.2.2026 klo 19.00-24.00