Jyväskylä

Jyväskylän Zonta-kerho on osa kansainvälistä ihmisoikeusjärjestöä, Zonta Internationalia. Järjestö rakentaa parempaa maailmaa naisille ja tytöille kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

Haluamme maailman olevan parempi paikka kaikille ihmisille ja erityisesti tytöille ja naisille, niin koulutuksen, työelämän, talouden kuin sosiaali- ja terveysnäkökulmienkin osalta.

Teemme vuosittain toimintasuunnitelman, johon kirjaamme projektit ja tapahtumat, joihin osallistumme.

Tavoitteenamme on kerätä varoja, jotka ohjataan sekä paikallisiin, valtakunnallisiin että kansainvälisiin kohteisiin.

Paikallisesti olemme matkan varrella tukeneet monia järjestöjä Keski-Suomessa. Lisäksi olemme keränneet varoja Zonta Piiri 20 kohteisiin, kuten Ensi- ja turvakotien liitolle. Tuemme myös kansainvälisiä projekteja, joissa autetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia tyttöjä ja naisia ympäri maailman.

Teemme myös vaikuttamistyötä niiden päätösten pohjalta, jotka olemme kansainvälisessä conventionissa ja piirikokouksessa yhdessä päättäneet.

Tapahtumien ja toiminnan suunnittelussa jokainen pääsee tekemään juuri itselleen sopivan määrän vapaaehtoistyötä. Hyödynnämme mielellämme jäsentemme erityisosaamisia.Tärkeää on yhdessä toimiminen, vastuun ottaminen ja oman tehtävän hoitaminen.

Kokousten lisäksi teemme yhdessä myös tutustumisretkiä erilaisiin kohteisiin ja vietämme mukavia kokoushetkiä Jyväskylän eri kahviloissa ja muissa kohteissa.

Jäseneksi liittyminen on helppoa. Tule tutustumaan kerhomme toimintaan ja meihin zontiin vaikkapa kuukausikokoukseemme. Voit käydä tutustumassa muutaman kerran ennen virallista päätöstäsi ryhtyä zontaksi.  Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Tule tutustumaan toimintaamme!

Puheenjohtaja
Tarja Liikanen tarja.aa.liikanen(at)gmail.com