ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.6.2018-31.5.2020

MISSIO

Zonta International on johtava, eri alojen ammattilaisten muodostama maailmanlaajuinen järjestö, joka voimaannuttaa naisia kaikkialla maailmassa palvelu- ja vaikuttamistyön avulla.

VISIO

Zonta International näkee tulevaisuuden maailman sellaisena missä naisten oikeudet tunnustetaan ihmisoikeuksiksi ja missä jokainen nainen pystyy käyttämään hyväkseen kaikki kykynsä.
Sellaisessa maailmassa naisilla on käytössään tasavertaisesti miesten kanssa kaikki tarjolla olevat voimavarat ja heillä on edustus päätöksenteossa tasavertaisesti miesten kanssa.
Sellaisessa maailmassa kukaan nainen ei elä väkivallan pelossa.

1. Yleistä

Zonta International on kansainvälinen palvelujärjestö, jonka tavoitteena on naisten ja tyttöjen laillisen, poliittisen, taloudellisen, koulutuksellisen, terveydellisen ja ammatillisen aseman parantaminen kaikkialla maailmassa. Piirin 20 tavoitteet pohjautuvat Zonta Internationalin missioon, visioon, päämääriin, arvoihin ja strategioihin sekä Yokohaman Conventionin (yleiskokouksen) 29.6.-3.7.2018 hyväksymiin kaksivuotiskauden 2018–2020 tavoitteisiin.

2. Piirin toiminnan teema

Piiri noudattaa Zonta Internationalin teemaa ”Empowering Women through Service and Advocacy”. Juhlavuoden julkaisuihin on laadittu teema ”Honor and Empower” kunnioittamaan 100-vuotista järjestöämme ja sen arvokasta työtä. Teeman mukaisessa työskentelyssä toteutuvat yhdessä tekemisen voima, avoimuus, rehellisyys, ennakkoluulottomuus, toistemme kunnioittaminen ja yhteinen vastuunkanto tekemistämme päätöksistä. Naisten aseman parantamiseen vaikutetaan ennakkoluulottomasti, kuitenkin muistaen, että olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö. Alueiden yhteistyötä ja osaamista edistetään järjestämällä aluerajat ylittäviä tapahtumia.

3. Piirin tavoitteet

Zonta International Piiri 20 edistää aktiivisesti naisten ja tyttöjen oikeuksia. Piiri kannustaa toimikuntia, alueita ja kerhoja koordinoimaan palvelutoimintaa ja
vaikuttamista tulosten tehostamiseksi. Kaikissa toimissa pidämme näkyvillä järjestömme missiota, kestävää kehitystä ja pitkän aikavälin vaikutuksia. Juhlavalla kaksivuotiskaudella Piiri keskittyy palvelutoiminnassa ja vaikuttamisessa näkyvyyden lisäämiseen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kerhot huomioivat toiminnassaan järjestön 100-vuotisjuhlavuoden 2019 järjestäen vaikuttamis- ja varainhankintatapahtumia suurelle yleisölle ja myös juhlii itse jäseniensä kanssa merkittävää virstanpylvästä pitkäjänteisessä toiminnassamme.

4. Piirin 20 toimenpiteet ZI:n tavoitteiden saavuttamiseksi 2018-2020

Tavoite 1:

Maksimoimme kykymme palvelun, vaikuttamistyön sekä stipendiohjelmien avulla, jotka kaikki voimaannuttavat naisia ja tyttöjä. Piirin ja kerhojen vaikuttamistoimien, palvelun ja koulutusohjelmien lähtökohtana on naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen. Toimintakaudella vaikuttamistoiminnan keskiössä ovat lapsiavioliitot.
• Tietoisuutta lapsiavioliittojen vahingollisuudesta lisätään piirissä ja kerhoissa myös vuosittain toteutettavan Zonta Says No –kampanjan yhteydessä.
• Palvelu- ja stipendiohjelmien toteuttamiseksi kerhoja kannustetaan osallistumaan varainhankintaan.
• Kauden aikana seurataan naisten ja tyttöjen asemaan liittyvää yhteiskunnallista keskustelua ja hankkeita sekä vaikutetaan lainsäädäntöön jo valmisteluvaiheessa. Piiri antaa kannanottoja ja julkilausumia tiedotusvälineille ja päätöksentekijöille ja kerhoja kannustetaan toimimaan paikallisesti naisten ja tyttöjen asemaan liittyvissä asioissa.
• Vaikuttamistoimien vahvistamiseksi toimintakaudella lisätään yhteistyötä muiden naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi toimivien organisaatioiden kanssa.
• Tietoisuuden lisäämiseksi Piirissä ja kerhoissa jatketaan perehtymistä YK:n ja Euroopan neuvoston toimintaan, sopimuksiin ja niiden toimeenpanoon. Näistä
keskeisimpiä ovat: CEDAW-sopimus (The Convention on the Elimination of All Forms of Discrimination Against Women), Istanbulin sopimus (Convention on Preventing and Combating Violence against Women and Domestic Violence), YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteet ja toimintaohjelma (Sustainable Development Goals).

Piiri osallistuu

• naisten asemaan ja arvoihimme liittyvän Eurooppa-seminaarin järjestämiseen ”Dovalues become older?” Viron Tartossa 8.-10.2.2019.
• SuomiAreenaan 16.7.2018, jonka teemana on Turvallisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus ja internettiin streamattavaan keskustelutilaisuuteen teemalla
”Näkymätön tuska näkyväksi” yhdessä Soroptimist International Finland Ry:n kanssa.
• SuomiAreenaan kesällä 2019, jonka teemana on tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot.

Piirin Palvelutoimikunta toimittaa tietoa ja tukimateriaalia kerhoille Zonta Internationalin kansainvälisistä palveluohjelmista ja projekteista. Projektien etenemisestä raportoidaan säännöllisesti.
• Zonta-järjestön näkyvyyttä ja vaikuttavuutta lisätään juhlavuoden aikana ja myös ZAU-kampanjan avulla. ZAU-kampanjalla aiotaan perustaa Suomeen100 uutta luonnontieteellis-matemaattista kerhoa 10-12 -vuotiaille tytöille. Viro toteuttaa samansuuntaisen kampanjan omalla tavallaan. ZAU-kampanjan toteutusta tuetaan luoden toimenpiteitä ja tukemalla alueiden ja kerhojen aktiviteetteja kaikin mahdollisin keinoin.
• Myönnämme Naisen teko-kunnianmaininnan ammatillisesti ansioituneille naisille.
• Osallistumme Zonta Service Recognition Awards hakuprosessiin.
• Tuemme ja jaamme tietoa kaikkia kanavia hyväksikäyttäen Piirin palvelutoiminnasta ja kerhojen projekteista.
• Piirin toimikunnat toimivat hyvässä yhteistyössä toteuttaen yhteisiä hankkeitamme ja viestivät toisilleen ja jäsenistölle niiden toteuttamisesta.
• Tuemme kouluttautumista ja haemme aktiivisesti nuoria naisia stipendiohjelmiimme ja esitämme heitä edelleen ehdokkaiksi kansainväliselle tasolle.

Tavoite 2:

Vahvistamme resurssejamme tukeaksemme missiotamme. Jäsenet ovat tärkeä voimavaramme ja vahvistamme nykyisten jäsenien vuorovaikutusta ja
tyytyväisyyttä.
• Kerhot hakevat jatkuvasti uusia jäseniä Piirin Strategian 2015-2020 tavoitteen mukaisesti: 2000 jäsentä vuonna 2020.
• Perustamme vähintään yhden Z- tai Golden Z -opiskelijakerhon verkostoja rakentamalla ja kertomalla koulutusstipendeistämme.
• Kaikki Piirin ja kerhojen johdossa toimivat suorittavat verkossa Leadership Development Program -valmennusohjelman vahvistaakseen johtamistaitojaan kerhon hyväksi.
• Tarjoamme jäsenille mentorointia henkilökohtaiseen kehittymiseen.
• District Leadership Development Coordinator (Piirin johtamisen kehittämisen koordinaattori) työskentelee läheisesti piirihallituksen kanssa tarkoituksenaan vahvistaa niin piirihallituksen kuin kerhojenkin johtamisosaamista. Kerhojen johtamisen kehittämisen työryhmä tuottaa kerhojen virkailijoille materiaalia ja työkaluja kerhon johtamiseen ja siihen liittyviin tehtäviin.
• Kiinnitämme erityistä huomiota jäsentyytyväisyyteen ja vahvistamme kerhojen virkailijoiden Zonta-osaamista tuottamalla tukimateriaalia kerhon toimintojen johtamiseen. Hyödynnämme alle 30-vuotiaan nuoren ammattilaisen jäsenmaksuetua ja otamme laajasti käyttöön uuden jäsenyyskategorian Individual Member.
• Lisäämme Piirin 20 henkilökohtaisten lahjoittajien määrää edelliskauteen verrattuna kertomalla eri lahjoitusmahdollisuuksista.

Tavoite 3:

Teemme itseämme tunnetummaksi ympäri maailmaa 100-vuotisjuhlamme tapahtumien ja toimintojen avulla.
• Hankimme lisää lahjoittajia esimerkiksi ZAU-kampanjan avulla ja kerromme toiminnastamme ja tuloksistamme.
• Piiri 20 kunnioittaa henkilöä tai järjestöä, joka on erinomaisella tavalla edistänyt naisten asemaa. Piiri ja kerhot raportoivat toimistaan lisäten näkyvyyttämme ja näin edistäen naisten asemaa.
• Viestinnässä hyödynnetään mahdollisimman paljon Zonta Internationalin tuottamaa materiaalia. Samansuuntaisen viestinnän varmistamiseksi Piirin virkailijoiden osaamista vahvistetaan. Vuoden 2019 aikana toteutamme viestintäkampanjan sosiaalisessa mediassa. Piirin 100-vuotisjuhlavuoden toimikunta tuottaa materiaalia kerhojen käyttöön vuoden jokaiselle kuukaudelle valmiiksi teemoitettuna. Viestinnällä nostetaan esiin Zonta Internationalin toimintaa Piirissämme. Piirin internet-sivustolla toteutamme interaktiivisen aikajanan, joka kertoo vaikuttamis- ja palvelutyöstämme menneinä vuosina. Viestintää jäsennetään myös sopimalla työnjaosta kerhon virkailijoiden kesken.
• Piirin 20 Centennial Anniversary Coordinator (Piirin 100-vuotisjuhlavuoden aktiviteettien koordinaattori) välittää kansainvälistä juhlavuoteen liittyvää tietoa Aluejohtajille. Hän rohkaisee ja kannustaa kerhoja juhlavuoden tapahtumien järjestämisessä ja jakaa hyviä käytänteitä.
• Piirikokousten ja suurten jäsentapahtumien järjestäjät huolehtivat turvallisuussuunnitelmien laatimisesta. Riskien hallinnassa huolehditaan sekä aineellisten resurssien hyvästä hoidosta että inhimillisten osaamisvoimavarojen ylläpitämisestä ja uudistamisesta.