Suru-uutinen tavoitti Vantaa II:n zontat maanantaina 4.7. Tänä vuonna 30 toimintavuotta saavuttaneen kerhon perustajajäsen ja nykyinen kunniajäsen Leila Lahti oli samana päivänä menehtynyt äkilliseen sairaskohtaukseen 77 vuoden ikäisenä.
Leila Lahti teki työuransa Helsingin IV terveydenhuollon oppilaitoksen (nyk. Metropolia) rehtorina. Sen ohella hän vaikutti aktiivisesti suunnittelijana ja asiantuntijana terveydenhuollon ja koko ammatillisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Hän oli mukana myös monissa ulkomaisissa projekteissa. Vuonna 1994 hänelle myönnettiin terveydenhuoltoneuvoksen arvonimi.
Muistamme Leilan erittäin sosiaalisena, aktiivisena ja helposti lähestyttävänä. Leila osallistui Vantaa II:n toimintaan voimiensa ja muiden harrastustensa mukaan ihan viime aikoihin asti. Vuosien saatossa monet entiset ja nykyiset kerhon jäsenet ovat tulleet mukaan zonta-toimintaan juuri Leilan houkuttelemana. Hän ei koskaan toiminut kerhon puheenjohtajana, mutta antoi monelle puheenjohtajalle tukea ja ohjausta, jota he taas ovat kovasti arvostaneet. Leila oli Vantaa II:ssa erittäin pidetty ja tärkeä jäsen. (Lena Sokka)