MINUSTA TULI ZONTA


Raisa Valve
Lisa Andström toimikunnan puheenjohtaja
Zonta International Piiri 20
Zonta Club of Lahti, Alue 5
Jäsen vuodesta 2006

Koen zonta-toiminnan mielekkääksi, koska siinä voin vaikuttaa naisten ja tyttöjen asioihin monin tavoin. Suomessa ja Virossa tuemme naisia tutkimustyössä myöntämällä heille stipendejä Lisa Andström -rahastosta. Omassa kerhossani Lahdessa ponnistelemme parhaillaan varainkeruun ja vaikuttamistoiminnan parissa, kun olemme järjestämässä konserttia, jonka tuotto annetaan sekä Zonta International Foundationille että Lahden ensi- ja turvakodille. ” Motivoivinta on yhteistyön tekeminen paikallisesti ja kansainvälisesti.


Erja Lindholm
e-Club President 2016-2018
Zonta e-Club of Finland1, Alue 1
Jäsen vuodesta 2007

Zonta toiminnassa ammatillinen verkostoituminen, yhdessä tekeminen naisten ja tyttöjen hyväksi tuntui toiminnalta, jossa haluan olla mukana. Zontan arvomaailma ja sen toimintaa ohjaavat periaatteet tuntuivat omilta. Alkujaan menin paikalliseen kerhoon ja kun Zonta International teki päätöksen e-Club toiminnan aloittamisesta, halusin olla mukana ensimmäisten joukossa. Olen Zonta e-Club of Finland1:n ensimmäinen perustajajäsen ja toimintamuoto verkossa on juuri minulle oikea tapa verkostoitua. Uudet toimintatavat ja uusi viestintäteknologia kiehtoivat minua, samalla voin opin uutta itsekin. Minulla on etuoikeus lahjoittaa ja vaikuttaa, tehdä naisten ja tyttöjen elämästä hivenen parempi.


Lea Helle
Lt. Governor
Zonta International Piiri 20
Zonta Club of Varkaus, Alue 3
Jäsen vuodesta 2005

Liityin Zonta-kerhoni jäseneksi yli kymmenen vuotta sitten, koska halusin toimia osana kansainvälistä järjestöä. Aktiivinen osallistuminen kerhossani toi lisää tehtäviä, joissa opin paljon uutta ja se lisäsi kiinnostustani yhä haastavampiin tehtäviin. Haluan vahvistaa yhteistä tekemistämme ja tekemisen iloa laajasti.

Minua kiehtoo edelleen kolmitasoinen toimintamme; konkreettinen apu omin käsin sisarten kanssa tehtynä kotikaupungissani ja sen ympäristöissä. Laajat palveluprojektit Suomessa ja Virossa, joista päätämme yhdessä tavatessamme piirikokouksissa. Ja kun emme pääse fyysisesti korjaamaan ja estämään tyttöjen ja naisten ongelmia, meillä on mahdollisuus auttaa lahjoittamalla varoja kansainvälisiin rahastoihimme, joista YK:n ohjauksella apu pääsee kauimmaisinkiin kohteisiin. Yhdestä eurosta noin 93 centtiä menee perille, hallinnointikulut ovat todella alhaiset moneen muuhun järjestöön verrattuna.