Terveisiä Suomen YK-liiton kevätseminaarista ja kokouksesta

Terveisiä Suomen YK-liiton kevätseminaarista ja kokouksesta

Zonta International Piiri 20 ry on Suomen YK-liiton jäsen. Suomen YK-liiton tehtävänä on ollut yli 60-vuotta kansainvälisen sääntöpohjaisen yhteistyön edistäminen ja YK:ta koskevan perustiedon välittäminen. Vuoden 2017 keskeisinä tavoitteina olivat Suomen ja EU:n YK-politiikkaan vaikuttaminen lausunnoilla, kananotoilla ja osallistumalla YK-kokouksiin valmistautumisiin. Toisena tavoitteena oli ajankohtaisten YK-asioiden ja vaikuttamisen paikkojen seuranta sekä Suomen linjaan vaikuttaminen.

Zonta International Piiri 20 ry naistenoikeuksien ja YK-toimikunnan vastuulla on ollut YK asioiden seuranta ja tiedottaminen.

YK valmistelee parhaillaan marraskuussa 2018 pidettävää siirtolaiskonferenssia. Konferenssissa käsitellään rinnakkain sekä siirtolaisten että pakolaisten asioita. Konferenssi on tarkoitettu hallitusten välisille neuvotteluille köyhyyden poistamisesta ja köyhyyden juurisyiden tunnistamisesta, ilmastomuutoksista ja muiden luonnon katastrofien, kuten puhtaan veden puutteesta johtuvan hallitsemattoman maahanmuuton haltuun ottamisesta. Pakolaisuuden ja alkujaan omaehtoisen siirtolaisuuden seurauksena on usein ihmiskaupan ja salakuljetusten uhriksi päätyminen.

Marraskuun kokouksessa käsitellään Agenda 2030 toimeenpanoa, pakolaislasten säilöönottoa ja vastaanottavien maiden viranomaisten keskinäisten palomuurien purkamista. Kaikki kysymykset ovat monisyisiä ja monivaikutuksisia. Lisää asiasta https://www.unfpa.org/swop ja erityisesti State of the World raportissa 2017.