Salo

Salon keskeinen sijainti Turun ja Helsingin välissä on tehnyt paikkakunnasta kaupankäynnin keskuksen ja tuonut seudulle hyvinvointia jo vuosatojen ajan. Vesistöt, viljelylle suotuisat luonnonolot, vauraat kartanot ja ruukit ovat rakentaneet pohjan teolliselle toiminnalle.

Salossa hyvät asiat ovat lähellä. Salo on sopivan kokoinen kaupunki, jossa on hyvä asua. Kaupungissa voi harrastaa niin kulttuuria kuin monipuolisesti eri urheilulajeja. Keskustan ainutlaatuisesta urheilupuistosta löytyy mm. uimahalli, palloiluhalli, jäähalleja, jalkapallokenttiä, tenniskenttä ja yleisurheilukenttä. Kaupungin kivijalkaliikkeet, erikoismyymälät ja kauppakeskukset houkuttelevat ostoksille kauempaakin.

10 kunnan yhdistymisen jälkeen uusi Salo on laaja alue ja tarjoaa keskustan lisäksi niin jokimaisemaa, järviä kuin mertakin. Keskustan ulkopuolella tutustumisen arvoisia paikkoja ovat esim. Wiurilan kartano, Teijon kansallispuisto ja Mathildan, Teijon ja Kirjakkalan ruukkikylät sekä merellinen Särkisalo.

Torilla tavataan
Joen varressa sijaitseva Salon tori on kaupungin sydän. Torilla tavataan tuttuja, tehdään ostoksia ja istutaan kahvilla. Toukokuusta elokuuhun tori on auki viikon jokaisena päivänä. Erityisen vilkasta on torstain iltatorilla, jolloin tori täyttyy erilaisten tavaroiden myyjistä. Myös lapsilla on oma kirpputorialue. Torin lavalla esiintyy tasokkaita kotimaisia artisteja.

Salon Taidemuseo Veturitalli
Salon taidemuseossa järjestetään vuosittain kuudesta kahdeksaan laajaa ja korkeatasoista näyttelyä. Veturitallin tornissa järjestetään pienimuotoisia näyttelyitä. Museovieraita viehättää myös taidemuseon arkkitehtuuri sekä sisäpihan Kana-veturi.

Wiurilan kartano
Wiurila kartano on ollut Armfeltin suvun omistuksessa vuodesta 1787. Tänään Wiurilassa voi kokea monia elämyksiä, kun historia kohtaa nykypäivän.  Wiurila tarjoaa ruokapalveluja, kokous- ja juhlatiloja, yksityisen vierastalon, golfia sekä kulttuuritapahtumia.
Kuuluisan arkkitehdin C.L. Engelin suunnittelemissa rakennuksissa on ainutlaatuinen hevosvaunu- ja kotimuseo, jossa pääsee kurkistamaan entisajan kartanoelämään.

Teijon kansallispuisto ja Teijon, Mathildan ja Kirjakkalan ruukkikylät
Teijon kansallispuisto tarjoaa monipuoliset harrastusmahdollisuudet upeassa luonnossa. Vaihteleva maasto sekä merkityt reitit, laavut, tulentekopaikat, telttailu- ja leirialueet sekä muut palvelut houkuttelevat koko perheen retkeilemään.

Ruukkikylät tarjoavat idyllisen ympäristön lisäksi majoitusta, ravintoloita ja kahviloita sekä erilaisia palveluita.

Salo lukuina

  • Asukkaita noin 53 000
  • Suomen 20. suurin kaupunki
  • Kaupungin pinta-ala 2 168 km2, josta vesipinta-ala 181 km2, rantaviivaa yli 360 km
  • Suomen suurin maatalouskaupunki, noin 950 maatilaa
  • Suomen 8. suurin mökkikunta – noin 7200 vapaa-ajanasuntoa
  • Yritysten lukumäärä noin 5200