Rahankeräyslain uudistuksesta 2.6.2017

Sisäministeriö käynnisti rahankeräyslainsäädännön uudistamisen vuonna 2016. Uudistuksen tarkoituksena on lupamenettelyn sujuvoittaminen. Määräaikaisista yhden luvan menettelyistä pyritään jatkuvien lupien käytäntöihin ja lyhytaikaisiin (alle 6 kk) pienkeräyksiin, joiden kattosummaksi suunnitellaan 10 000 euroa. Lakiluonnoksen pitäisi olla Hallituksen Esityksen muodossa 31.12.2017.

Tällä hetkellä näkemykset jatkuvien lupien sisällöstä ovat suhteellisen yhdensuuntaisia. Luvan saaminen tullee edellyttämään, että keräyksen tarkoitus on yleishyödyllinen. Hakemuksessa tulee myös olla hakijan yhteystiedot, päätösvaltaisten henkilöiden allekirjoitukset ja henkilötunnukset, rahankeräyksen kohteena olevan toiminnan kuvaus, yhdistyksen säännöt ja keräyksessä käytettävät pankkitilit. Hakemuksesta tulee poistumaan keräystapojen kuvaus, yleisen edun määrittely, kuvaus aikaisempien keräysten onnistumisesta ja määrittely tuottojen ja kulujen suhteesta.  Selvittämättä on edelleen, miten kansalaisille tietosuojalainsäädännön mukaisesti saadaan tehtyä luettelo rahankeräysluvan saaneista.

Valmistelussa lähdetään siitä, että rahankeräyslupa myönnetään vain yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja kontrolloitaviin olosuhteisiin (lipaskeräyksemme ei lainvalmistelijoiden mukaan ole kontrolloitu olosuhde). Jatkossa suunnitellaan, että luvan saanut raportoi vuosittain lupaviranomaiselle. Nykyisin raportointi toteutuu 6 kuukauden kuluttua luvan päättymisestä. Valmistelijat eivät vielä kesäkuussa 2017 osanneet ottaa kantaa siihen, kuinka kansainvälisiin kohteisiin kerättävistä haetaan lupa ja raportoidaan (meillä esim. ZIF). Jäämme tältä osin odottelemaan seuraavaa valmistelun vaihetta.

Lupaviranomaiseksi ehdotetaan Poliisihallitusta. Tällöin alueelliset luvat poistuvat käytännöstä kokonaan.

Rahankeräyslainsäädännön uudistaminen jatkuu. Seuraamme Piirissä tilannetta ja uudistamme käytäntöjämme tarpeen mukaan.

 

Tuija Kirveskari-Tähtinen
Zonta International Piiri 20 Governor