Raahen Zontakerho


Raahen Zontakerho on osa kansainvälistä Zontajärjestöä, jonka toiminta on innostavaa palvelutoimintaa ja vaikuttamista naisten ja tyttöjen asemaan.

Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen ja innostavaan yhdessä tekemiseen.

Juhlavuosi 2017

Toimintamme on ollut vilkasta ja vähitellen yhä useampi raahelainen on kuullut meistä, vaikkakin tekemistä tunnettuuden lisäämiseksi tarvitaan vielä paljon.

Viime vuosi oli toimintamme 30.vuosi ja juhlistimme sitä järjestämällä Raahesalissa konsertin, jossa paikalliset nuoret ja vähän vanhemmatkin taitajat pääsivät esiin.

Konsertin tuotto lahjoitettiin paikallisten nuorten naisten palkkaamiseen vanhusten viriketoimintaan.

 

Juhlavuoden kunniaksi jaoimme myös stipendejä Raahen alueen kaikkien koulujen päättävien luokkien aktiivisille tytöille. Stipendejä jaettiin 7kpl.

Yhdessä tekemistä

Mukavaa yhdessä tekemistä on myös ollut mansikan poiminta Runtin tilalla Ruukissa. Tempaus on muodostunut jo jokavuotiseksi.

Mansikat lahjoitetaan Raahen, Pattijoen, Ruukin, Pyhäjoen, Siikajoen ja Saloisten  vanhainkodeille. Viime vuonna saimme noin 70kg mansikkaa ja tänä kesänäkin useampia kymmeniä kiloja, näistä iso kiitos kuuluu Runtin tilan isännille.

Meille on tullut jo perinteeksi järjestää tyttöjenpäivä tapahtuma yhdessä alueen  peruskoulujen 9. luokkalaisten ja heidän opettajiensa kanssa.

Syksyn 2017 teemana oli vihapuhe, kiusaaminen ja yhdenvertaisuus. Tällä kertaa mukana olivat innokkaasti myös pojat, ”HeforShe” hengessä.

Hyvän jakamisen mahdollistamiseksi tarvitsemme varoja ja uusia tekijöitä.

Olemme myyneet vappuna simaa ja munkkeja sekä kesällä erilaisissa tapahtumissa kahvia, käsitöitä ym.

Olemme saaneet myös lahjoituksia paikallisilta yrityksiltä.

Kansallinen ja kansainvälinen toiminta

Kansallisella ja kansainvälisellä toiminnalla on suuri merkitys. Osallistumme Suomen ja kansainvälisen järjestön projekteihin, joiden kautta olemme mukana parantamassa naisten asemaa. Hankkeissa vastuullinen toimija on YK.  Jäsenillä on mahdollisuus myös edetä kansainvälisiin tehtäviin ja luoda kontakteja.

Lue lisää kansainvälisestä toiminnasta