Tutustumassa Rikosuhripäivystyksen toimintaan

Marraskuussa vierailimme Rikosuhripäivystyksen tiloissa, missä aluejohtaja Maarit Saukko esitteli meille sen toimintaa. Tukea tarjotaan sekä Rikosuhripäivystyksen toiminnanohjaajien että lukuisten vapaaehtoisten voimin. Kuulimme myös, että vapaaehtoisia kaivataan lisää. Tässä olisikin mahdollisuus konkreettisesti tukea naisia, joita asiakkaista on suurin osa. Maaritin esityksen jälkeen pidetyssä kuukausikokouksessa toivotimme tervetulleeksi uuden jäsenemme Sirpan, kuulimme piirikokousterveiset ja keskustelimme Oulun tulevista Zonta-tapahtumista.  

Elinan päiväkirjasta

Oulun Zonta-kerhot yhdessä Oulun kaupungin, Kulttuurivoimalan ja Turvallinen Oulu -hankkeen kanssa ovat toteuttaneet sarjakuvamuotoisen oppaan, jossa kerrotaan miltä seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuminen saattaa tuntua ja miten sellaisesta kokemuksesta voi selvitä. Opas on nyt julkaistu. Opas on tarkoitettu jaettavaksi nuorille koulujen ja muiden yhteistyötahojen kautta. Se löytyy myös digitaalisena versiona osoitteesta www.ouka.fi/turvallinenoulu. Opasta voi myös tiedustella Oulun Zonta-kerhoilta.

Lokakuussa keskustelimme naisen asemasta kirkossa

Lokakuun kuukausikokous pidettiin viehättävästi remontoidussa Puistopuutarhurin talossa Intiön hautausmaan kupeessa. Vieraaksi saimme Oulun tuomiorovasti Satu Saarisen, joka piti meille mielenkiintoisen esityksen naisen asemasta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tasa-arvotyöstään palkittu Satu tietää mistä puhuu. Lasikattoja on rikottu, mutta vielä on matkaa aitoon tasa-arvoon. Puheenjohtajan neuloja vaihdettiin, kuukausikokouksen monet asiat käsiteltiin ja kahvit herkullisen piirakan kera nautittiin puheensorinan säestyksellä.

Syyskuussa vierailimme Merikosken voimalaitoksella

Syyskuun kuukausikokous pidettiin Merikosken voimalaitoksella, jossa tutustuimme myös voimalaitoksen toimintaan. Vaikuttava paikka, nykyaikaa ja historian siipien havinaa.     Kuvat: Marita Maskonen

Uusi toimintakausi avattiin vuosikokouksella elokuussa

Uusi toimintakausi pyörähti käyntiin maanantaina 26.8.2019 kerhon vuosi- ja kuukausikokouksen merkeissä. Vuosikokouksessa myönnettiin tili- ja vastuuvapaus viime kauden osalta edelliselle hallitukselle kiitosten saattelemana. Todettiin, että viime kausi oli toiminnallisesti vireä, ja paljon uusia asioita saatiin vietyä eteenpäin. Erityisesti kerhon Naisen oikeuksien toimikunta sai kiitoksia uutteruudesta. Lahjoitusvarojakin saatiin kerättyä ja lahjoitettua eteenpäin sievoinen summa. Kuukausikokouksessa siirrettiin katse alkaneeseen kauteen, jolle onkin … Read More

Toukokuussa tavattiin Oulujoen rannalla

Toukokuussa tapasimme puheenjohtajamme Anjan kotona Oulujoen rannalla. Pidimme kokouksen ja istuskelimme sen jälkeen rantanuotiolla tarjoiluista ja maisemasta nauttien. Kiitokset Anjalle ja Antille mukavasta illasta!

Huhtikuun kuukausikokouksen vieraana AD Tellervo Alanärä

Huhtikuun kuukausikokous pidettiin OSAO:n Kontinkankaan yksikössä  kerhomme varapuheenjohtajan, vararehtori Raija Näpän vieraana. Kokouksen asialistalla oli mm. kerhon sääntöuudistus, ideointia kuukausikokousten kehittämiseksi ja ZAU-kampanja. Kerhon sääntöjä on tarkasteltu kevään aikana ja päivitykselle onkin tarvetta. Odotamme vielä Piirin ohjeistusta ennen lopullista käsittelyä. Kuukausikokoukset ovat kerhon toiminnan selkäranka, ja mietimme miten saisimme niistä entistäkin houkuttelevampia. Kävimme vilkasta keskustelua, ja saimmekin uusia ideoita kehitettäväksi. … Read More

Maaliskuun kokouksessa tutustuttiin virtuaalitodellisuuteen

Mikko Kontio (www.peilivision.fi) esitteli puheterapiakuntoutuksen kehittämistä virtuaalitodellisuuden tekniikkaa hyödyntämällä. Laitteita ja ohjelmistoja käytetään mm. aivoverenvuotopotilaiden puheenopettelun tarpeisiin sekä lasten puheterapiaan ja toiminnanohjaukseen. Laitteiden avulla voi harjoitella itsenäisesti kotioloissa. Lisäksi puheterapeutti voi ohjata harjoittelua etänä. Peili Vision Oy kehittää toimintamallia yhteistyössä asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa. Mielenkiintoinen ja keskustelua herättänyt esitys, josta Mikkoa kiitettiin keltaisella ruusulla. Esityksen jälkeen jatkettiin vaalikokouksella, jossa valittiin … Read More

Helmikuun kuukausikokous Oulun Kirjallisuuden Talossa

Helmikuun kuukausikokous pidettiin 18.2.2019 Oulun Kirjallisuuden Talossa, jossa toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen esitteli meille talon ja Oulun kirjailijaseuran toimintaa. Mainion esityksen jälkeen pidimme kokouksen, jonka jälkeen meillä oli vielä mahdollisuus ostaa kirjoja ja Stiiknafuulia-lehtiä. Kiitokset Anjalle kahvitarjoilun järjestämisestä!

Kynttiläkonsertin 27.1.2019 tuotolla tuetaan Yhteisvastuukeräystä

Kerhomme 33. Kynttiläkonsertista nautittiin sunnuntaina 27.1.2019 Oulun Vanhan Pappilan tunnelmallisessa miljöössä. Briitta Jurmu, Silja Lassila ja Maija Tynkkynen viihdyttivät noin 100  hengen yleisöä Haydnin ja Mozartin sävelin. Rapsakasta pakkasesta huolimatta yleisöä kertyi mukavasti, ja tunnetusti herkullinen kahvitarjoilumme maistui konserttitauolla. Konsertin lipputuotolla tuemme perinteiseen tapaan Yhtensvastuukeräystä, jonka kohde tänä vuonna on lasten ja nuorten koulutus kotimaassa ja ulkomailla.