Lohjan synnytysyksikön lakkauttaminen ei tue naisten ja lasten hyvinvointia

Läntisen Uudenmaan Zonta-kerhot vetoavat HUSin ja hyvinvointialueen päättäjiin:

HUSin valmistelussa oleva Lohjan synnytyssairaalan sulkeminen kesäksi 2024 ja suunnitelmat synnytystoiminnan lopettamisesta kokonaan vuonna 2026 herättävät aiheellista huolta läntisellä Uudellamaalla. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue pohtii samaan aikaan palveluverkkonsa harventamista, ja lopettamisuhan alla on myös osa alueen neuvoloista. Molempia ratkaisuja perustellaan tiukalla taloudella sekä vaikeudella saada henkilöstöä. Vetoamme HUSin ja LUVN:n päättäjiin, että näitä naisten ja lasten turvallista elämää uhkaavia supistuksia ei tehdä.

Palvelujen keskittäminen suuriin keskuksiin pääkaupunkiseudulle tuo epäilemättä kaivattua suuruuden ekonomiaa, mutta samalla myös uusia ongelmia asumisen kallistumisena ja tarpeena hankkia ja pitää yllä omaa autoa tai useaa autoa perheessä. Synnytysyksikön lakkauttaminen merkitsee myös Lohjalla nyt työskenteleville kätilöille pakkoa etsiä uudet työpaikat muualta, mikä pidentää naisvaltaisen ammattiryhmän päivän pituutta ja kasvattaa kustannuksia.

Tammisaaren sairaalan synnytysosaston lakkauttaminen vuonna 2010 pidensi jo nykyisten raaseporilaisten, mutta erityisesti hankolaisten synnyttäjien matkaa synnytyssairaalaan. Lohjan ohittaminen matkalla Jorviin tai Helsinkiin pidentää matkaa jälleen. Hangosta Lohjan sairaalaan on 80 km eli noin tunnin matka, Jorviin matkaa tulee 120 km eli noin 1,5 tuntia, ja Naistenklinikalle matka-aika on vielä vartin verran enemmän. Ruuhka-aikana matkaa tehdään vielä kauemmin.

Lohjan sairaalan synnytysyksikkö on lääketieteen mittareilla arvioiden hyvä synnytyssairaala. Synnytyksissä joudutaan turvautumaan mm. keisarinleikkauksiin harvemmin kuin muissa HUSin synnytyssairaaloissa, ja myös synnytyspelon hoitamisessa tehdään hyvää työtä.  Sairaalalla on WHO:n myöntämä vauvamyönteisyyssertifikaatti.  Asiakastyytyväisyyskyselyissä tulokset ovat HUS-sairaaloiden parhaimmistoa, ja synnyttäjiä hakeutuu Lohjalle myös oman alueen ulkopuolelta.

 

Molemmat ehdotukset terveyspalvelujen karsimiseksi ovat toteutuessaan sellaisia, että ne vähentävät entisestään nuorten naisten ja perheiden turvallisuudentunnetta ja tulevaisuususkoa läntisellä Uudellamaalla. Me allekirjoittaneet naisten ja tyttöjen parempaa elämää tavoittelevat Zontat vetoamme HUSin ja Länsi Uudenmaan hyvinvointialueen päättäjiin, että palveluja suunnitellaan pitemmällä kuin yhden tili- tai edes hallituskauden aikavälillä.  Koko yhteiskunnan kannalta parempia ratkaisuja on löydettävissä,

Länsi-Uudellamaalla 18.4.2024

Lohjan Zonta-kerho ry
Raseborg-Raaseporin Zonta-kerho ry
Hiidenveden Zonta-kerho ry

Stipendi lohjalaiselle korkeakoulussa opiskelevalle nuorella naiselle haettavana

 Lohjan Zonta -kerho ry jakaa 1000 euron ZONTA-STIPENDIN lohjalaiselle naisopiskelijalle

Taloustieteen opiskelija Nea Tiililä oli stipendiaattimmme keväällä 2019.

 

Stipendi myönnetään naisopiskelijalle, joka toimii Zonta-järjestön päämäärien mukaisesti ja joka asuu Lohjalla tai on suorittanut yläasteen tai lukion Lohjalla.

Stipendiä voi hakea matemaattis-luonnontieteellisiä tai teknillisiä aineita ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa opiskeleva nuori nainen, joka on perehtynyt tekoälyn kehittämiseen tai sen soveltamiseen yhteiskunnan eri aloilla.

Stipendiä voi hakea opintojen edistämiseen, opinnäytetyön valmistumiseen, välineistön tai materiaalin hankintaan tai muuhun vastaavaan tarkoitukseen.

Stipendin hakuaika päättyy 30.4.2024.

Vapaamuotoisesti laaditussa hakemuksessa tulee olla kuvaus opintojen alasta ja tavoitteista sekä tieto oppilaitoksesta ja arvioidusta valmistumisajasta. Lisäksi hakemuksessa tulee olla kuvaus itsestä ja perustelut stipendille (käyttötarkoitus, tulevaisuuden suunnitelmat), hakijan nimi ja yhteystiedot, syntymäaika ja -paikka, koti- ja opiskelupaikkakunta.

Hakemus toimitetaan email-osoitteeseen: lohjan.zonta@gmail.com

Stipendi jaetaan 8.6.2024 Lohjan Zonta-kerhon 40-vuotisjuhlassa Lohjalla. Stipendin saajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti ja hän vastaanottaa stipendin kyseisessä juhlassa.

Jokainen nainen ansaitsee ruusun

Kirjoittajavieras Länsi-Uusimaa-lehdessä Naistenpäivänä 8.3.2024

Naistenpäivä ei ole pelkkä juhlapäivä, vaan muistutus siitä, että naisten asema ja oikeudet eivät ole vieläkään yhdenvertaisia miesten kanssa. Kaksi esimerkkiä työelämästä: Suomessa naisten keskimääräinen ansiotaso on 16  prosenttia alhaisempi kuin miesten, ja naisten osuus johtotehtävissä on vain 37 prosenttia. Vaikka suunta on oikea, on vielä paljon tehtävää tasa-arvon edistämiseksi. Tämä vaatii sekä yhteiskunnan, miesten että naisten omaa aktiivisuutta ja rohkeutta.

Naistenpäivä on myös tilaisuus kannustaa naisia uskomaan itseensä ja omaan osaamiseensa. Työelämässä sekä muualla naiset kohtaavat usein oman arvonsa vähättelyä, kokevat epävarmuutta ja riskinottopelkoa. Näiden esteiden ei saa antaa estää ketään tavoittelemasta unelmiaan ja etenemään urallaan sekä elämässä. Me naiset emme saa vähätellä oman työn merkitystä omaan urakehitykseen. Itse en usko ”sattumiin”.  Motivaatiolla on iso merkitys menestykseen.

Naistenpäivä on myös päivä, jolloin saamme nauttia perinteistä ja vilpittömistä huomionosoituksista, kuten ruusuista. Ne eivät ole tasa-arvon vastaisia, vaan pikemminkin kunnianosoituksia naisille ja heidän panokselleen yhteiskunnassa. Eräs miespuolinen vaikuttaja ja yritysjohtaja kertoi minulle, että hän oli aikoinaan antanut naistenpäivänä ruusun kaikille naisille omassa yrityksessään, mutta oli lopettanut sen jonkun loukkaannuttua siitä. Surullista, sillä jokainen nainen ansaitsee ruusun. Ja jokainen mies ansaitsee kiitoksen, joka arvostaa naisia ja tukee heitä.

Naistenpäivä on päivä, jolloin juhlimme naisia, mutta myös kamppailemme heidän oikeuksiensa puolesta. Se on päivä, jolloin kannustamme naisia, mutta myös haastamme heitä. Se on päivä, jolloin osoitamme kunnioitusta naisia kohtaan, mutta myös vaadimme sitä heiltä itseltään. Se on päivä, jolloin annamme ruusuja naisille, mutta myös otamme naisina niitä vastaan. Tämä päivä on merkityksellinen niin kauan kuin joku tästä pahoittaa mielensä.

Lähteet: Suomen YK-liitto, Tilastokeskus, Euroopan parlamentti

Katriina Viljanen
Lohjan Zonta-kerhon puheenjohtaja