Toivotamme hyvää joulua ja rauhallista vuotta 2021

Lohjan Zonta-kerho toivottaa kaikille ystävilleen rauhallista joulua! Me Zontat haluamme olla rakentamassa maailmaa, jossa yhdenkään naisen ei tarvitse elää väkivallan pelossa. Olkoon tämä joulu sellainen meille kaikille! Toivoa tytöille lähellä ja kaukana Korona-pandemia on tehnyt tästä vuodesta hyvin erilaisen, ja olemme joutuneet sopeuttamaan toimintamme sen tuomiin rajoituksiin. Jotakin olemme kuitenkin pystyneet tekemään: Zonta Says No -kampanjamme ohella olemme toteuttaneet palvelutoimintaamme … Read More

Poikkeusolojen aktiivinen Zonta Says No -kampanja Lohjalla

Zonta Says No -kampanja näkyi Lohjalla tänä vuonna oranssin sävyisinä viesteinä katukuvassa ja somessa koko 16-päiväisen kampanjan ajan. Kun minkäänlaisia tilaisuuksia ei voinut järjestää, pystytimme katuväkivaltaan ja sen torjumiseen keskittyneen näyttelyn sanomalehti Länsi-Uusimaan näyteikkunaan. Luonnollisesti lehti nosti aiheen esiin jutussaan. Toisena iltakävelyn kohteena kaupungilla oli jo aiemmilta vuosilta tuttu nuorisotalo Harjulan julkisivun valaiseminen oranssiksi. Nuorisotalossa oli toimintaa myös korona-aikana, joten … Read More

Nyt näytetään vahvaa väriä väkivaltaa vastaan

YK:n julistamaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää vietetään kansainvälisesti 25.11. Teemapäivä aloittaa Zonta-kerhoissa ja useissa muissa naisjärjestöissä 16 päivää kestävän väkivallan vastaisen kampanjan. Sen päätöspäivä 10.12 on kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä. Kampanja-aikana 25.11.– 10.12. Zontat kaikkialla maailmassa pukeutuvat oranssiin. Väritämme myös ympäristömme oranssiksi. Oranssi näkyy Lohjan katukuvassa Lohjalla oranssin valaistuksen saa aiempien vuosien tapaan nuorisokeskus Harjulan julkisivu. Lisäksi yhteistyö Länsi-Uusimaa-lehden kanssa … Read More

Zonta-golfmestaruuskisa siirtyy vuodelle 2021

Lohjan Zonta-kerho on päättänyt peruuttaa toukokuuksi suunnitellun Zonta-golfin mestaruuskisan ja siirtää tapahtuman vuodella eteenpäin. Kisa oli tarkoitus pitää toukokuun 23. päivänä Lohjalla, ja valmistelut olivat jo pitkällä. ”Mietimme pitkään, voisimmeko siirtää kisan loppukesälle, mutta päädyimme kuitenkin siirtämään kisan vuodella eteenpäin.  Kisan järjestäminen loppukesällä olisi monistakin syistä hankalaa eikä tuottaisi optimaalista lopputulosta”, kertoo Lohjan Zonta-kerhon Arja Ekdahl. Viime vuoden Zonta-golfin voittajana … Read More

Toimintarahaa Lohjan Nummitytöille

Nummarit rymyää, metsässä lymyää, säässä kuin säässä, vaikka varpaat jäässä!  Näin lukee partiolippukunta Lohjan Nummityttöjen nettisivuilla. Teksti tuntui mitä osuvimmalta karkauspäivänä, kun Lohjan Zonta-kerholla oli ilo vierailla pikku pakkasessa Lohjan Nummityttöjen talvileirillä Lohjan Partioniemessä. Asiana oli toimittaa perille viime joulumarkkinoiden tuotto hetkellä, jolloin koolla oli mahdollisimman monta lippukunnan jäsentä. Ja siellähän heitä oli, nuotion äärellä järven rannalla. Takana oli puolijoukkueteltassa vietetty … Read More

Muotia ja Musiikkia Naistenpäivänä

Lohjan Zonta-kerhon Naistenpäivästä sukeutui moni-ilmeinen, iloinen iltapäivä. Sunnuntaille osuneen Naistenpäivän innostamina aikaistimme perinteistä kevätmuotitapahtumaamme ja toimme mukaan upean nuoren naisen, Ina Forsmanin, konsertin. Lohjalaisten ja lähiseudun liikkeiden keväiset asut ja yrittäjien hyvän mielen tori keräsivät Laurentius-saliin runsaasti yleisöä. Tuttuun tapaan tarjolla oli  lasillinen kuohuvaa tervetuliaisiksi, ja myös suosittu käsilaukkukirppis oli kukkuroillaan ihania laukkuja. Luultavaa on, että osa yleisöstä tuli paikalle … Read More

”Hyvä ystävä ymmärtää toisen rajat”

”Ystävä kuuntelee mua, ystävä lohduttaa, jos on paha mieli ja ystävän kanssa ollaan samalla aaltopituudella.” Näin mietittiin Hyvän ystävän tunnusmerkkejä Harjun koulun 7-luokkalaisten toimintapajassa Ystävänpäivän tapahtumassa 13.2. Ajatukset ystävästä ja ystävyydestä siirtyivät ”kehusydämiin” ja rintanappeihin. Työpajat olivat osa Lohjan Zonta-kerhon koulussa järjestämää teemapäivää, ja niiden vetäjinä olivat kaupungin nuorisotoimen ammattilaiset. Välillä mentiin pihalle, missä nuorisotyön opiskelijat vetivät erilaisia toiminnallisia leikkejä, … Read More

ZAU-kerhossa opitaan kokeilemalla

Miten filmipurkki saadaan poksahtamaan? Ja mitä tapahtuu violetille liuokselle, kun sen yhdistää veteen, entä etikkaan? Lohjan Perttilän koulussa tammikuun lopulla alkanut ZAU-kerho testasi hiilidioksidin muodostumista ihan tavallisen leivinjauheen ja kuuman veden avulla. Näiden kahden aineen yhdistelmä osoitti, miten kaasulle pieneen tilaan pakattuna käy: se laajenee ja poks, kansi aukeaa ja räjähdys! Tätä koetta voisi jatkaa loputtomiin -vaaratonta ja hauskaa. Toisena … Read More