Väkivallan edessä ei pidä lannistua ja vaieta

Lahtelaiset naisjärjestöt, Lahden Zontakerho, Soroptimistit ja Lahden alueen Nytkis ry yhdistivät voimansa 25.11.2023, kansainvälisenä päivänä naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Lahden Lanun aukiolla pidetyssä tilaisuudessa kudottiin yleisön kanssa turvaverkkoa ja keskusteltiin tavoista lopettaa väkivalta.

Tilaisuudessa puhunut diakonia- ja kehitysjohtaja Anne-Maria Karjalainen Dilasta muistutti, että esimerkiksi terveydenhoitoalan ammattilaiset kokevat nimittelyä ja jopa kotiovelle saakka ulottuvaa häirintää tai sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa ahdistelua. Samoin opettajat raportoivat vanhempien taholta painostuksesta ja turvattomuudesta. Karjalainen epäili, että väkivaltaisella ja häiritsevällä käyttäytymisellä on kytköksiä näköalattomuuteen ja mielenterveyden ongelmiin.

Karjalainen muistutti, että väkivallan edessä ei pidä lannistua. Jokainen meistä voi osallistua häirinnän ja väkivallan torjuntaan.

– Meillä jokaisella on vastuu omasta käyttäytymisestämme, niin sosiaalisessa mediassa kuin kaikessa vuorovaikutuksessamme. Kannustan myös katselemaan ympärille ja kysymään naapurilta mitä kuuluu, olemaan ystäville avuksi ja työyhteisössäkin olemaan hereillä kollegojen hyvinvoinnin suhteen. Yksi konkreettinen tapa auttaa lähimmäistä on toimia vapaaehtoisena apuna, sanoi Karjalainen.

Auttamisen ja vaikuttamisen halussa on voimaa

Kansainvälinen tyttöjen päivä kokosi tyttöjen ja naisten asemasta huolestuneita ihmisiä Lahden Zontakerhon ja Dilan (Lahden Diakonialaitoksen) yhdessä järjestämään tilaisuuteen.

Tapahtuman pääesiintyjä toimittaja Rauli Virtanen puhui kehittyvien maiden tyttöjen ahdingosta ja oli erittäin huolestunut siitä, että rikkaat länsimaat ovat leikanneet ja leikkaavat edelleen kehittyvien maiden auttamiseen tarkoitettua apuaan. Naisten ja tyttöjen alistamiseen keskittyvät diktatuurit ovat niin ikään vankistaneet asemiaan eri puolilla maailmaa.

Virtanen ei kuitenkaan anna periksi. Hän jatkaa raportointiaan maailmalta vielä lähikuukausina mm. Laosista ja Vietnamista. Lahdessa hän esitteli uunituoretta kirjaansa Täällä Rauli Virtanen, johon on koottu kuvia ja havaintoja eri puolille maailmaa suuntautuneilta reportaasimatkoilta vuosikymmenten ajoilta. Yksi keskeinen raportoinnin kohde hänellä ovat olleet tyttöjen ja naisten kouluttamiseen liittyvät hyödyt.

Virtanen kehotti ihmisiä auttamaan ja toimimaan. Suomi uutena Nato-maana voisi ottaa roolia rauhan välitystehtävissä samalla tavalla kuin norjalaiset tekevät. Yksittäiset ihmiset ja pienet yhteisöt voisivat hänen mukaansa antaa tukea isoille, järjestäytyneille auttamisorganisaatioille, kuten SPR:lle tai YK:lle, niin kuin zontat YK:n alajärjestöjen projekteissa tekevät. Isot organisaatiot tietävät, mitä kriisialueilla tarvitaan ja osaavat toimia pitkällä tähtäimellä paikalliset kulttuurit tuntien.

Hattukokous nostatti zontaspirittiä Lahdessa

Lahden Upseerikerhon juhlavat puitteet ja maukas ruoka siivittivät Lahden Zontakerhon vuosikokousta ja tulevan vuoden suunnittelua.

Kerhon hallitus uusiutui yhden jäsenen verran. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Mari Kuparinen eronneen Jaana Repo-Kemppisen tilalle.

Puheenjohtajana jatkaa Päivi Kuisma, sihteerinä Raisa Valve, rahastonhoitajana Olga Moskvina, webmasterina Minna-Maija Salomaa ja jäsenenä Ulla Weijo.

Pidämme ensimmäisen Zonta Says No-kampanjointiin liittyvän suunnittelutilaisuuden lahtelaisten naisjärjestöjen kanssa ke 13.9.2023 jatkaen näin hyvin jo edellisellä kaudella virinnyttä naisjärjestöjen yhteistyötä. Perästä siis kuuluu, mitä teemme yhdessä ja erikseen toinen toisemme toimintaa markkinoiden.

Tyttöjen päivänä 11.10. saamme Lahteen vieraan, legendaarisen toimittajan Rauli Virtasen, joka kertoo sanoin ja kuvin tyttöjen ja naisten asemaan liittyvistä havainnoistaan eri puolilta maailmaa. Paljon riittää zontille ja myös muille ihmisten keskinäisestä tasa-arvosta kiinni pitäville työmaata.