Elokuu on sadonkorjuun aikaa

Elokuu on sadonkorjuun aikaa: meillä on nyt aika tarkistaa Nizzan yleiskokouksessa päättämiemme tavoitteiden toimeenpanon eteneminen. Kansainväliset palvelukohteet, erityisesti Let’s learn Madagaskar edistyy hyvin. Tavoitteiden toteumaa haittaa se, että varoja on kertynyt merkittävästi vähemmän kuin toimeenpano edellyttää. Paikallisten palveluprojektien kohteena ovat edelleen vain naiset ja tytöt. Milloin projektit toteutetaan yhdessä jonkun muun järjestön kanssa, edellytetään kumppanilta samanmielistä tavoitesuuntautuneisuutta. Muistammehan ottaa mukaan miehet HeforShe periaatteella!

Naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämisessä keskeistä on väkivallan lopettaminen ja voimaannuttaminen. Olemme vaikuttaneet pääsääntöisesti valtakunnan tasolla naisten aseman parantamiseen. Viimeksi Porin Suomi Areenalla kohtasimme suuren yleisömäärän tavoitteemme edistämiseksi. Olimme saaneet upeita asiantuntijoita puhujiksi YK:sta, ulkoministeriöstä, presidentti Martti Ahtisaaren toimistosta ja Ensi- ja turvakotien liitosta. Nyt on aika paikallisponnisteluille!  Monissa kunnissa valmistellaan talousarvio seuraavalle vuodelle syksyllä. Onko kunnan talousarviossa varoja väkivallan ehkäisemiseksi ja uhrien auttamiseksi? Vielä ehtii vaikuttaa tulevaan talouskauteen!

Päätimme Nizzassa myös viiden prosentin netto jäsenmäärän kehityksestä. Päämajan raporttien mukaan 1.6.2017 oman Piirimme jäsenmäärä oli laskenut 1624 henkilöön. Vähennystä siis edelliseltä tilikaudelta on 20 henkeä.

Iloksemme Piirin jäsenet ovat tukeneet kansainvälisiä hankkeitamme päättyneellä kaudella enemmän kuin aikaisempina vuosina.  Zonta International Development Committee lähetti kiitoskirjeen 23.kesäkuuta 2017 Piirillemme kiitokseksi yksittäisten jäsenten, kerhojen ja Piirin tuesta Nizzan yleiskokouksen päätösten toimeenpanoon. Kiitän jokaista kerhoa myös omasta puolestani.

100- vuotisjuhlaan valmistaudutaan aktiivisesti. Porvoon piirikokouksessa kuulemme Liaisonimme Ursula Wernerin esityksen vuoden 2019 juhlinnan tavoitteista ja palaamme asiaan myös oman Piirimme valmistelun osalta. Tapaamme viimeistään lokakuussa.

Iloa ja energiaa tuleviin ponnisteluihin!

Tuija Kirveskari-Tähtinen
Governor 2016-2018