Zontat kokoontuvat Porvoossa

 

Porvoolainen Zonta Solveig Mickels 2017.
Kuva Eastpress/Seppo J.J. Sirkka

Porvoossa asuva Inveonin entinen rehtori Solveig Mickels jäi eläkkeelle alkukesästä. Se ei suinkaan tarkoittanut, että hänen työnsä olisi vähentynyt tai, että hän olisi jäänyt vain laakereille lepäämään. Solveig Mickelsin luottamustehtävät Zonta-järjestössä vievät hänen aikansa tällä hetkellä lähes täyspäiväisesti. Hän on lisäksi kouluttautuu täysin uuteen tehtävään rikos- ja riita-asioiden sovittelijaksi.

Zonta-järjestö on maailmanlaajuinen hyväntekeväisyysjärjestö, joka tekee työtä tyttöjen ja naisten aseman sekä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi.

Solveig Mickels on ollut Zonta-järjestössä jäsenenä vuodesta 1996 lähtien ja on vetänyt niin paikallista kerhoa kuin myös hoitanut Suomessa ja Virossa toimivan Zonta International Piiri 20:n eri tasoisia luottamustehtäviä.
– Olemme nyt Porvoossa olleet jo reilun vuoden ajan järjestelyvastuussa Piirikokouksesta, joka pidetään tänä viikonloppuna 6.–8. 10. 2017.
–Viimeiset kuukaudet ovat olleet työntäyteisiä koko järjestelytoimikunnalle, sanoo kokouksen valmisteluista vastaava Solveig Mickels. On hienoa tarjota 240:lle zontalle parasta Porvoota niin kokoustilojen kuin maisemankin suhteen.

–En koe, että tämä hyväntekeväisyystyö olisi vienyt liikaa aikaani. Koen päinvastoin, että olen saanut tästä Zonta toiminnasta ja yhdessäolosta, niin paljon, että se painaa enemmän kuin se aika, jonka tähän laittaa.

–Zontissa on sen aatteen mukaan hyvä ja positiivinen perustunnelma, Zonta spirit. Kun palaan jostain zontien kokouksesta, mietin usein: Voi miten paljon Suomessa ja maailmassa on monta ihanaa naista ja on ilo saada tehdä työtä heidän kanssaan ja toimia järjestössä.

Zontien suuri haaste on tehdä itseään tunnetuksi.  Zontat ovat avanneet äskettäin uudet nettisivut ja haluavat tuoda tuomintansa tutuksi ja hankkia lisää uusia jäseniä, jotka tuntevat tarpeelliseksi auttaa tyttöjä ja naisia ympäri maailman.

Porvoolaisten zontien paikalliset avustuskohteet ovat viime vuosina olleet Porvoon Uusi MLL:n perhe-kummitoiminta, turvakoti Nuttu, Taipale-talo sekä ALVA-talo. Kerhon jäsenet ovat osallistuneet Luetaan yhdessä -projektiin maahanmuuttajanaisten kanssa. Kerholla on Malawin kummien kautta kummityttö, jonka koulunkäyntiä tuetaan.

Zontakerhon tuotoista kolmannes lahjoitetaan Zonta Internationalin kansainvälisiin projekteihin naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi mm. Nigerin lapsiavioliittojen myöhentämiseen.

Zontien vaikuttavuustoimintaa on nostettu esille
mm. järjestämällä kansainvälisenä Tyttöjen päivänä tilaisuuksia alueen yläasteilla, jolloin asiantuntijat ovat yhdessä nuorten kanssa käsitelleet kiusaamiseen ja väkivallan estämiseen liittyviä kysymyksiä.

Suomessa olemme maanlaajuisesti osallistuneet mm. Supersiskot- ja Sisarta ei jätetä sekä ZONTA SAYS NO -kampanjoihin. Kerho jakaa myös vuosittain koulujen päättäjäisissä stipendejä naisopiskelijoille ja esittää paikallisia ehdokkaita Zonta Internationalin stipendinsaajiksi.

Teksti: Kirsti Talsi
Kuva: Eastpress

Lisätietoja piirikokouksesta tästä!